Ruoan valmistuksessa käytettävät raaka-aineet
Käytämme monipuolisesti korkeatasoisia raaka-aineita ja otamme mahdollisuuksien mukaan huomioon sesonkituotteet ruokalistasuunnittelussamme.
Elintarvikehankinnoissa noudatetaan julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä. Hankintoihin vaikuttavat myös mm. elintarvikkeen laatutekijät, toimitusvarmuus ja -aika, ympäristövaikutukset sekä kokonaistaloudellinen edullisuus.
Esim. hankkimamme lihan kotimaisuusaste on 100 %.
Esimerkkejä lukuvuoden 2024 elintarvikkeiden toimittajista
Tukku
Meira Nova
Tuore peruna, porkkana, kaali
Vaaran peruna
Maito- ja maitotaloustuotteet
Valio
Liha- ja lihavalmisteet
Atria Oy, HK, Meira Nova
Tuore- ja pakastekala
Kerimäen Kalafile Oy, Meira Nova
Leipä
Savonlinnan Leipurit
Kotimaiset marjat
Astikkalan marjatila, Valio, Meira Nova
Syksyisin hankimme tuoreita marjoja paikallisilta poimijoilta päivän hintaan.