Hyppää sisältöön

Valoa ja varjoa Riihisaaren taidenäyttelyssä

Savonlinnalaisen kuvataideyhdistys Ars Nova ry:n vuosinäyttely Valo / Varjo on esillä Riihisaaressa, Savonlinnan museossa. Näyttelyä tarjottiin kuvataiteilijoille valtakunnallisesti, ja hakemusten määrä oli poikkeuksellisen suuri, lähes 170 taiteilijaa. Tämä yllätti taideyhdistyksen sekä myös galleristi ja kuraattori Veikko Halmetojan, joka sai tehtäväkseen juryttää näyttely.

Valkoisella salin seinällä erikokoisia maalauksia ja piirustuksia. Edessä puinen jykevä penkki.
Oikealta: Anna-Liisa Kankaanmäki, Muusikot, 2023, öljyväri, puulaatikko / Saara Reinikainen, Nosebo muuri, 2023, kuitukärkikynä paperille / Tuulia Iso-Tryykari, Näkijä & Tutkielma solmussa olemisesta III, 2023, öljyväri kankaalle. Kuva: Riihisaari – Savonlinnan museo / Anssi Taskinen.

– Oli antoisa rakentaa näyttelyä suuren hakemusmäärän pohjalta. On ikävä, että joutuu karsimaan hyviäkin teoksia pois, mutta toisaalta silloin on mahdollisuus koota tyylikäs näyttely tekemättä kompromisseja. Pystyin keskittymään ripustuksen suunnittelussa siihen, että kokonaisuus on monipuolisuudestaan huolimatta visuaaliselta kieleltään yhtenäinen, Halmetoja kertoo jurytysprosessistaan.

Näyttelyyn valittiin teoksia 17:ltä taiteilijalta, jotka tulevat Itä-, Etelä- ja Länsi-Suomesta. 

Näyttelyn teokset tarjoavat klassisen monipuolisen katselmuksen kuvataiteen tekniikoista: maalausta, valokuvaa, elokuvaa, piirustusta sekä kuvanveistoa. Näyttelyn nimi Valo / Varjo näkyy teoksissa monin tavoin, sekä konkreettisina kuva-aihioina että itse sisällöissä.

Edessä tasolla kaksi pyöreänmuotoista vaaleaa veistosta, joissa röpelöinen pinta. Takana seinällä kaksi pientä neliönmuotoista värikästä maalausta.
Edestä: Maria Shilnikova, Selene vessel, 2024, stoneware, porcelain, glazes & Gaia vessel, 2024, stoneware, porcelain, wild clay / Raija Marttinen, 2. sarjasta Varjon kuvia, 2024, akryyli ja akryylitussi & 3. sarjasta Varjon kuvia, 2024, akryyli ja akryylitussi. Kuva: Riihisaari – Savonlinnan museo / Anssi Taskinen.

Valo / Varjo -näyttelyyn valitut taiteilijat:

William Dennisuk, Marja-Leena Hulkkonen, Juliana Hyrri, Tuulia Iso-Tryykäri, Katriina Kaija, Anna-Liisa Kankaanmäki, Annamari Kinnunen, Tuomo Kukkonen, Pirita Lautala, Anni Löppönen, Raija Marttinen, Tuuli Oikkonen, Saara Reinikainen, Maria Shilnikova, Pirjo Tikkinen, Esa Tuomiranta, Johanna Väisänen. 

Ars Nova ry on vuonna 1967 perustettu Savonlinnan seudulla toimiva kuvataideyhdistys. Näyttelytoiminta on Ars Novan toiminnan ydin, ja yhdistys toteuttaa näyttelyitä monipuolisesti. 

Valo / Varjo, 27.9.–24.11.2024, Riihisaari – Savonlinnan museo